perjantai 30. elokuuta 2019

Prinsessakortteja

Olen myös kokeillut tehdä prinsessakortteja.
Niistä on tullut suosittuja!

Kuvia olen ottanut välillä netistä,
mutta myös lasten huonoksi menneistä Prinsessa-lehdistä
ja keräilykorteista. 








Kortit olen antanut omille lapsille
tai lapset ovat valinneet ystävilleen synttärikorteiksi.
Myös hoitolapseni ovat saaneet Prinsessakortteja.

torstai 29. elokuuta 2019

Ystävänpäivä 2018

Tällaiset kortit tein ystävänpäivään 2018.






Ystävyyden puu <3 



Hoitolasten kanssa teimme kortit
ja sydän ukkelit.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Blogger kiukuttelee....

Kuten varmasti moni huomasi, 
edellisen postaukseni teksti on pientä
ja eri fontein.

Blogger kiukuttelee..
Yritin korjata asiaa monesti, 
mutta ei näytä onnistuvan.

Anteeksi siitä..

Kuopuksen 3v. synttärit

Nyt postaan osittain valmiiksi ajastettuna
 menneiden aikojen kortteja ja muita käsitöitä. 


Kuopus sai Pony-synttärit 3-vuotispäivänä,
keväällä 2018.
Tällaiset kutsut tein. 




Syntymäpäiväkortiksi tein tällaisen.
Kuvan tulostin netistä. 



Myös kakku piti olla teeman mukainen. 
Itse en ole mikään hyvä kerman kanssa ja se kyllä näkyy.
Sankarille kakku silti kelpasi! :) 




Kakun sisällä oli myös yllätys.
Pinjata-tyylillä karkkipiilo. 



 Lisäksi tarjolla oli myös vadelmatuorejuustokakkua, kinderpiirakkaa,
feta-parsakaalimuffineita, patonkia, salaattia, taco-pizzaa,
keksejä  ja karkkeja.

tiistai 27. elokuuta 2019

1,5 vuotta vierähtänyt

1,5 vuotta on vierähtänyt viime kertaisesta postauksesta. 
Syynsäkin siihen on..
Vuosi sitten kesäloman alussa lähdin työterveyteen puhumaan olotilastani ja sain sieltä sitten tiedon, että olin uupunut. 
Jotenkin itse sen tiesin ja tiedostin, mutta odotin, että ammattilainen sanoo sen. Olin jo oppinut tutkimaan hieman itseäni ja etsimään tietoa olotilastani. No, olihan se helpotus tietää, että olin oikeassa. Siitä on alkanut projekti nimeltä MINÄ. 

Olen vähitellen laittanut itseäni kuntoon; ruokavaliota, liikuntaa lisänyt, tarkkaillut väsymystäni jne. Kesäloman alussa tilanteeni oli jo niin paha, että en jaksanut enään tehdä edes päivän hommia. Nukuin välillä ja sitten hoidin kotihommia. Ja taas nukuin. Lasten ruuat jaksoin vääntää, mutten omiani. Painuin vain nukkumaan. Tai söin suklaata, jotta sain energiaa. Ja kyllä, olen suklaaholisti. Rakastan suklaata ihan mielettömästi. <3

Syksyn tullessa hyvä ystäväni ja kolleegani sai vedettyä minut kerran viikossa uimaan kanssaan. Itse vihaan ylikaiken uimahalleja ja en ole ikinä ollut mikään uimari. Tietenkin oma uintitaito parani ja jaksavuus koheni, mutta ei minusta ole vieläkään muita pelastamaan. Uintia jatkoin tälle kesälle saakka ja nyt syksystä olisi taas tarkoitus jatkaa. Aina kun vain meni ja meni, vaikkei jaksanut, niin siitä tuli jälkikäteen todella hyvä fiilis! 

Keväällä sain mieheni houkuteltua mukaan salille. Hän se vasta innostui, näkyy tuloksia jo kuukauden jälkeen! :D Itsekin olen tyytyväinen, että saa peruskuntoa kuntoon. Kyllä salilla huomaa, ettei pelkkä kävely (jota työssäni perhepäivähoitajana tulee pelkästään työn ohelta 10km/pvä) ja uinti riitä. 

Edellis syksynä aloitin myös ruokadietin personal treinerin avulla. Lihoin ja olin lähellä oksentaa suuresta ruokamäärästä. Mies sanoi, että puolita ja näin tein. Laihduin 5kg. Keväällä, kun sali lisääntyi liikuntana, tippui vielä 3kg. Sen jälkeen jumahti. Kauan pyörittelin ja mietin, kuinka jatkaa.. en halunut kuitenkaan jäädä tähän eikä mitään tuntunut liikuttavan painoa. No, lopulta aloitin keto-ruokavalion. Ja kuukaudessa tippunut jo 4kg! Myös energia määrä on noussut huomasti, kun sai karsittua hiilihydraatit minimiin. Enään en halua vanhaan palata! Välillä pitänyt plussapäiviä ja syönyt suklaata ja sopivaa jäätelöä, mutta en halua enään pullamössöihin lähteä. Niitäkin kokeiltu ja turpoo maha ja alkaa särkeä. Ei kivaa. Myös makuaisti muuttui jo viikossa suklaata kohden. Ei enään voi suklaatakaan syödä levykaupalla ja tulee myös korvista nopeammin. Itse olen tyytyväinen, näin suklaaholistina. :D Oppii paremmin nauttimaan.. ;) 

Vielä on matkaa jäljellä lopulliseen maaliin. Kun maali tulee, lupaan kertoa oikeat kilomäärät ja kuvat myös. Nyt yritän taas päästä vauhtiin, jotta lähtisi lisää tippumaan. On ressiä ollut ja huonosti nukuttuja öitä, niin on jumahtanut. Yritettävä relata.. <3 

Keto on mun juttu <3 
Ja vähitellen uupumuksen kuopasta noustaan... nyt olen MINÄ ensin! <3


Kuva v. 2017, jossa lähes saman kokoinen kuin nyt.