sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Jouluvalmisteluita; suklaataskukortit

Joulu on taas, joulu on taas... :)
Tai ainakin näin sen voisi pian kuvaille!

Pari iltaa sitten aloin jo paketoimaan joululahjoja. 
Samaa aijon kohta jatkaa, loput vielä. 
Olen varmaan joku tonttu, sillä olen miettinyt joululahjoja jo ensi vuodellekin. :)
Niin paljon on muistettavia, ja jotta budjetti pysyy kohtuullisena, on homma aloitettava ajoissa.
Tänä vuonna sen aloitin jo tammikuussa. :)
Läheisten joululahjat on siis hankittu jo.
Oman perheen muutamaa juttua vaille! :) Jei!
Ja nämä siksi, että oli jo tiedossa perheen tiukkuus elämäntilanteiden takia, joka nyt jatkuu toistaiseksi alle parin vuoden verran. 

Nyt puuttuu vain lumi, tunnelma ja joulumusiikki. ;)

No, näitä tehdessä en saanut mitään noista, 
en lunta, en tunnelmaa enkä joulumusiikkia. :D 
Pakosta yritin siis väkertää, edes jonkunlaisia.
Kyseessä siis pienelle suklaalevylle olevat suklaataskukortit!







Ensi viikolla yritän aloittaa tekemään jo 30kpl joulukortteja. 
Teen nykyisin vain läheisille joulukortit itse, ajan puutteen sekä suuren työmäärän takia.
Muille lähettelen normaaleja, jos tarvitsee. :D


Muistutuksena vielä! 
Pari tuntia aikaa osallistua arvontaan! 
Suoritan arvonnan huomenna! ;)
 

3 kommenttia:

  1. Kauniiita ovat, ja muista sitten ettei kummitätiä tarvitse muistaa, kun olen itsekin tämmönen hatarapää;-))m

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina päivääni :)

Huomioithan, että kommetit eivät näy ennen kuin hyväksyn ne.