perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kesä kiireitä

Hieman meinaa olla kesä kiireitä.
Edes blogia ole meinannut saada päivitettyä. 
Mutta eiköhän se tästä. ;)

Edessä on vielä kiireitä jouluhässäköiden teossa,
sillä syksyllä hiljenee totaalisesti; teen kunnon inventaarion 
ja jään pienelle "lomalle". Lomalle jäädessäni keskityn hieman perheeseeni.
Nytkin noita asioita pitää töiden ohella tehdä, ja kaikkien askarteluiden. ;) hih.

Kovasti olen silti kaikenlaisia ehtinyt tekemään, 
mutten vain ole meinannut saada blogia päivitettyä.
No on ainakin sitten syksyksi kerrottavaa. :D
Väsymys, muu stressi, työt ja askartelut vievät hieman oman aikansa. 
Samoin kesän "juoksut".


Tässä kuitenkin kortti siskontytölleni, joka lähtee jenkkilään. 
Siis kortti lähtee jenkkeihin, koska he siellä asuvat. 
Tyttö täyttää 10vuotta ensi kuussa!! Iso saavutus!
Hän rakastaa luontoa; on luontokerhoissa 
sekä lempiväri on sininen. 
Ne tähän yritin saada ja siinä taisin onnistua. :)
 Lahja on onneksi jo mennyt sinne odottamaan oikeaa päivää. ;)


 

Tällä kortilla osallistun kummitätini karkkihaasteeseen!
Linkkiä tässä:

2 kommenttia:

  1. Hauska ja iloinen kortti, sulle on tulossa postia, kunhan täältä erämaasta pääsen kaupunkiin;-))m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, postia on aina kiva odottaa :)
      Varsinkin kun tietää, että tuskin kyse on laskuista ;)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina päivääni :)

Huomioithan, että kommetit eivät näy ennen kuin hyväksyn ne.